Kissakala sanoi pulipuli

Pienen pieni koomailu on iskenyt jälleen! Katselin Suomen tv:n tahtiin Catfishiä, mutta innostuin katsomaan sitä muualta jaksokaupalla. Sarjan ideanahan on, että tavataan vihdoin livenä netissä tapaamaan henkilöön. Kameran edessä hyörii Nev, jolla on omakohtaista kokemusta rakastua netissä juttelemalleen henkilölle. Eihän se tyttö tietysti ollut se mitä kuvissa, vaan 40v. perheenäiti. Ihan muutamana hassuna kertana henkilö on ollut juuri se mitä pitikin, suurin osa pelleilee feikkikuvien takana. Henkilö onkin ollut vastakkaista sukupuolta, homo, lesbo, finninaamainen, ylipainoinen, varattu, kateellinen, paras ystävä, sukulainen, oliko jopa joku ex:kin. Ennen tapaamista tutkitaan mitä paljastuu puhelinnumeron ja kuvien takaa. Jossain jaksossa Nev ja hänen yksi kameramiehistä Max, sanoivat että on hyvin epänormaalia jos kavereita on alle 100 Facebookissa. Kröhm, taitaa se minunkin Facebook-tunnuksen takaa paljastua jotain mätää kun kavereita on alle 50 ja kuvat on jo ikivanhoja! No syynä on epäsosiaalittomuus ja epävarmuus kameran edessä. Täytynee kai päivitellä niitä jos aion vielä uskaltaa chattien pariin tai vaikka rustata deitti-ilmoitus!

Öisin kun uni ei tule silmään alan keksimään millaisen deitti-ilmoituksen tekisin. Siitä tulisi oikeasti hyvä! Harmi kun en varsinaisesti hae ketää, sillä yksin on ihan hyvä olla. Mutta joka kaunis kerta? Jotain minun piti oikeasti kirjoittaa, mutta tyystin olen sen unohtanut. No joku toinen kerta sitten. Jonain työpäivänä minusta taas udeltiin, mistä olen ja mitä täällä teen. Ja ikääkin kysellään usein. Tällä kertaa kerroin taas, että olen jo X vuotta vanha ja näin jo ilmeen muuttuvan. Varauduin jo sanomaan, että joo tiedetään tiedetään, näytän paljon nuoremmalta. Mutta EI! Tämä vanhempi naishenkilö oli aivan kauhuissaan mitä minun ikäiseni tekee täällä vapaaehtoistyöpaikallani (öö, autan?) ja että äkkiä oikeisiin töihin ja kouluun, sillä hukkaan siinä vain aikaani. Hän sitten tietysti sanoi, ettei tarkoittanut millään pahalla, sillä hänellä itsellään on omakohtaista kokemusta elämänsä hukkaan heittämisestä. Eihän se siinä kohtaan paljoa lohduta, sillä tiedän mikä oma tilanteeni on ja mitä haluan tehdä. Se on toinen juttu pysynkö tykkäämällä alallani eläkeikään asti, mutta se on sen ajan murhe. Enhän minä elämääni hukkaa täällä Espanjassa, vaikka teenkin töitä ilmaiseksi. Toki saan jätskirahaa ja joskus marianneja, mutta paperilla se on puhdas 0e. Eläkkeeni ei tuosta nouse (sehän on jo muutenkin niin ruhtinaalliset...), mutta saan CV:hen tästä työhankkeesta/-paikasta/-hommasta/-kokeilusta maininnan. Pistää vihaiseksi, kun pitäisi olla poikaystävä ja oikea koulutus, että on muiden silmissä jotain.

It's all about tongue

No samalle päivälle sattui pieni kaupunkikierros koiran kanssa. Itse haluan olla tavallaan huomaamaton (vaikka vaatteissa onkin paljon värejä ja fontteja, hmm ristiriitaista). Koiran kanssa se ei ole mahdollista. Koiralla on alaleuka sentin liian lyhyt tai yläleuka liian pitkä, kumminpäin sen nyt haluaa sanoa. Kääpiökoirien tapaan kaikki hampaat eivät aina mahdu suuhun ja niitä pentuaikana poistettiin jokunen kappale. Näiden tuloksena koira-paralla roikkuu toiselta puolelta suuta kieli. Välillä se on pieni lärpyke, mutta mitä unisempi, sen pidempi. Joskus se on survoutunut kokonaan suuhun. Yleensä se kuitenkin 1-2cm verran ulkona. Ja se vasta naurattaa ihmisiä. Mikä nimi, miksi sillä roikkuu kieli, onko se aina ollut tuollainen jnejne. Välillä ahdistavaakin. Mutta niin, tuona päivänä istuin jonkun kojun edessä odottaen ja näen kiinalaismiehen tulevan lähelle. Taas joku innostunut koiraihminen. Huoh. Päästin koiraa hihnassa lähemmäs, mies meni kauemmas. Jaa, ei kiinnostakaan rapsuttaminen. Silti mies tulee lähemmäs ja katsoo koiran kieltä, muttei sano mitään. Mies kokeilee oman kenkänsä kärjellä (!!!) koiran kieltä. Sitten mies menee kyykkyyn ja kääntää päänsä alaspäin ja kurkistaa että roikkuuko se kieli oikeasti koiran suusta (kyllä roikkuu!!!). Itse en ymmärtänyt ärähtää, että "ala vetää siitä se on vaan koira", kun minut jo pelastettiin tilanteesta.

Noh, minkäs sille mahtaa. Minä jatkan edelleen työpaikallani, sanoivat toiset mitä tahansa (minua patistanut nainen yritti eilen olla jo kanssani kaveria, mutta en ole ihan riemusta kiljunut :D) ja koiran jatkaa kielensä roikottamista. Sain tiedon, että saan perjantaina käsiini lempikirjailijan uusimman kirjan, joten loistoviikonloppu on taattu! JEE!

Ongelmia Paratiisissa

Kuulin juuri vapaaehtoistyöpaikallani, että Raamatun aikainen Paratiisi olisi sijainnut Pohjois-Afrikassa, jorpakon tuolla puolen. Eli periaatteessa Costa del Solin aluetta voisi oikeasti sanoa Paratiisiksi. No enivei, tänne on iskenyt jonkin sortin flunssa. Yksi kerrallaan saa perinteiset kurkkukivut ja vuotavat nenät
. Se taisi iskeä jopa minullekin, vaikka olen kipeä todella harvoin. Nyt särkee lihaksia ja kurkku on kipeä, tietysti keskellä viikkoa. No pari pientä työpäivää edessä, eiköhän niistä selviä :)

Täytin juuri vuosia ja synttärit olivat mukavat. Edeltävällä viikolla täällä piipahti täti sekä serkkupoika. Aika menikin paikkoja näytellen, rannalla, kaupoissa ja ravintoloissa. Huh, joka ilta kävimme ravintolassa syömässä ja ainakin sisäfileitä tuli kokeiltua useasti. Kyllä ne parhaimmat saa eräästä argentiinalaisesta ravintolasta, jossa puitteet sisältää muovituoleja ja miniulkoterassia. Ok hinnalla saa jumalattomasti lihaa joka on ruuassa se tärkein pointti. Viimeisenä iltana teimme kotona ruuan ja jälkkäriksi tuli yllärikakkupaloja. Kyse oli upeista paloista, jotka kaikki maistuivat samalta :D Sitten parit lahjat ja hyvästelyt, että Suomessa nähdään taas. Itse juhlapäivänä sain parit kortit postilaatikkoon ja päivä vietettiin Malagassa. Ei sieltä varsinaisesti mitään löytynyt, mutta tutussa paikassa käytiin syömässä erittäin hyvät hampurilaiset. Tänään hain vielä viimeisen lahjani paikallisesta postista, joka oli mielenkiintoinen kokemus.

Ikinä en ole saanut kuvia kun päivä menisi 11.11.2011 klo. 11.11, joten tyydyn synttäripäiväversioon

Ensin pelästyin, kun huone oli täynnä asiakkaita ja sulkemisaikaan oli tunti jäljellä. Ehkä espanjalaiseen tapaan homma etenee hitaasti? Jotkin ihmiset hoitivat hommansa hitaasti, toiset taas parissa minuutissa. Jonotuslapussani luki D07 ja jonotusnumero oli menossa numero 90:ssa. Hetken katsottuani ympärilleni tajusin, että 99 jälkeen numerot alkaisivat taas alusta ja näin ollen minun täytyi odottaa 17 asiakkaan takana. Passin lätkäisy tiskille ja homma hoitui nätisti. Pakettini päälle oli kirjoitettu sukunimeni vain puoliksi, sillä postipate oli katsonut isäni harakanvarpaita vähän väärin. Mutta tuttu Suomen Postin paketti siellä hyllyssä köllötti! Melkein kaksi kiloa salmiakkia!

En anna ikäni häiritä elämääni, vaikka se onkin jo pelottavan suuri. Jatkan edelleen Disney Storen tyhjentämistä ja Monsterit Oy:n t-paitaan pukeutumista. Ostan jokaisen kärpässienikrääsän ja himoitsen eräitä pilkullisia tennareita, jollaisia mulla ei ole koskaan ollut (not). Pieni kuumeen tynkä välillä ilmoittaa itsestään kuumien aaltojen merkeissä (tai ne on merkki vaihdevuosista \o/ kelpaa!), mutta pistän vähän salmiakkia kitusiin ja luen lempikirjasarjani viimeistä osaa loppuun. Uusin osa ilmestyy juuri ja olenkin pyydellyt sitä äidiltäni lahjaksi, joka luvan saa sen ostaa ja tuoda mukanaan. Muuten ei ole tänne mitään asiaa!!

Haloo kuuleeko maa?

Wow, koomailuvirus on levinnyt Espanjaan asti. Vietin melkein koko päivän viikon koomaillen Netflixin parissa. Hyvä kun enää muistan mikä maa tai mikä valuutta. Walking Dead-maratonin jälkeen melkein odotin jokaisen nurkan takaa ilmestyvän zombie :D Onneksi nyt oli vähän viattomampia sarjoja kyseessä ^^ Saan kyllä tehtyä kaiken pakollisen, mutta jokainen pienikin hetki ja vapaa-ajan murunen menee katsoen sarjaa silmät pyöreinä. Enkä aina muista edes syödä tai juoda. Olen sanonutkin, että jos mulla olisi lapsi ja iskisi koomailu, niin se lapsi jäisi hoitamatta. Tervettä, tiedän.

Kuvat melkein jutun teemoista; tässä minun kaksi kaveriani. Kolmas se karvasin on jossain muualla :D

Otan asiat tosissani. Jos tehdään, niin tehdään kunnolla. Jos ostetaan kilo karkkia, ne tasan kaikki täytyy syödä. Jos hankin pelin, se on hakattava mahdollisimman nopeasti läpi. Ärsyttävää ja eihän tuossa ole mitään järkeä. Pieni-iso kermaperseilyni nousee pystyyn kun asiat eivät mene läpi oikealla tavalla. Keräsin erästä kirjasarjaa kunnes viimeisessä kirjassa selvisi , että päähahmo valitseekin väärän miehen. Heitin kaikki kirjat roskiin, paitsi ensimmäisen jossa kaikki oli vielä hyvin. Jos tv-sarjoissa alkaa näyttämään lempimiehen tai -naisen kohdalla huonolta, alkaa armoton googlettelu miten hommat etenee jatkossa. Jos lemppari-ihmiseni skipataan, tai sen annetaan pyöriä taustalla toisen aivan väärän ihmisen kanssa, loppuu sarjan tapitus. Siis jos sarjaa on tehty montakin kautta. Jos katson sarjaa reaaliajassa, täytyy vaan toivoa parasta ja repiä hiuksia :D.

Johtopäätös: täällä on kuin onkin jossain Starbucks!

Jos en ole jäänyt mihinkään koukkuun, niin olen ollut ihan ulkosalla. Kiltisti koiran kanssa lenkillä, tai muilla asioilla. Alkaa löytymään joitakin tuttuja kasvojakin. No ne vielä on ollut kerjääjiä, mutta tuttuja kuitenkin :D Äiti on useasti pohtinut, että mikähän niiden elämäntarinat ovat ja miksi ovat jääneet kadulle. Erään miehen olen nähnyt aina samassa kohdassa, aina samoissa kirjavissa vaatteissaan. Ja yksi on saanut lempinimeksi Blondi, kellertävänvärisistä hiuksista ja parrasta. Sisko muuton alussa kivenomaan väitti, että mies pakosti on vaalentanut tukkaansa, sillä senhän on pakko olla paikallisia. Olkoot oman väriset tai ei, niin Blondi se on. Sähköpyörätuolilla se kulkee ja iltaisin kököttää päättyvän tien päässä. Muuten en ole ajatellut ulkona asuvia (joo, olen julma!), kunnes tänään. Vapaaehtoistyöpaikallani on käynyt useasti eräs suomalainen mies. Ihan normaalia, sillä moni muukin käy siellä vaan juttelemassa tai lukemassa lehtiä. Mitä nyt tämä mies on aina ladannut puhelintaan ja useasti lainannut saksia ja hetken päästä palauttanut ne. Tänään selvisi, että mies on koditon. Melkein kuulin pääni yläpuolella syttyvän hehkulampun! No niin tietysti. Vessa oli tänään varattu, niin mies tyynesti leikkasi saksilla peilin edessä partaansa ja hiuksiaan ja puhelinta latasi, koska ei omistanut rannekelloa. Niin se kävi euron sopalla ja tyytyväisenä jätti reppunsa meille talteen. Mies kertoi myös joskus Suomessa pyöräilleen Helsinki-Toijala-välin, mutta on kai ihmiset pöllömpiäkin asioita tehnyt :D Nyt kun mietii, niin mitä muuta mies voi tehdä jolla ei ole kotia, mutta on eläkkeellä ja on aikaa. Pyörän selkään mars kaikki peukaloita pyörittävät!

Että voi tällainen maalainenkin yllättyä ja oppia jotain uutta :D

Mitä mitä mitä?

Inspiraatio palasi joku aika sitten. Rustasin hienon tekstin, pistin vielä kolme kuvaakin ja klikkasin "julkaise"-kohtaa. Kone mietti mietti mietti ja puff, katosi. Ei paljoo innostanut kirjoittaa kaikkea uudestaan. IHAN SAMA. Runosuoneni on tukkeutunut. Kiitos tämän kuumuuden, Gabaldonien tai/ja amerikkalaisen Netflixin.

Pientä jännitysmomenttia toi toinen isoäitini, joka ei vastanut puhelimeen eilen eikä tänä aamuna. Kuollut? Loukkaantunut? No, sillä olikin vain puhelin seonnut. Joten edelleen jatketaan elämää kolmen isovanhemman kanssa. Sisko aloitti alkuviikosta suomalaisen koulun ja jännityskakkahetket olivat aivan turhia, sillä koulu taitaakin olla kiva (vaikka kaikki on aina tylsää ja tyhmää) ja ystäviä on löytynyt. Hieman kateellisena katson sivusta, kun koulumatkaa on vain muutamien minuuttien verran (itselläni on aina ollut pitkiä koulumatkoja, jos ala-asteen yhden kilometrin matkaa ei lasketa :D) ja kouluruoka tehdään paikan päällä itse. Ei eineksiä, nada. Ja soppapäivänä salaatin tilalla on JÄLKIRUOKAA. Ja ekana koulupäivänä oli pullaa ruokana. Siis epäreilua! Onhan Suomessakin kouluruuat ihan hyviä, mutta eines on eines ja sadoille ihmisille kun väännät sitä samaa mössöä niin tiedät lopputuloksen. Plääh.

Täällä meno aika samanlainen kuin ennenkin. Ruokakaupoissa pähkäilyä mistä saisi hyvää ruokaa, kun lihatiskit ovat pullollaan epämääräisiä lihapaloja (yhtenäkin päivänä löytyi tiskiltä ihan hyvännäköisiä lihapullia, mutta etiketissä oli pupun kuva. Ihan varmuuden vuoksi katsoin mitä lukee pupun ruhossa (täältä saa kokonaisia pupujussejakin <3) ja TADAA; pupulihapullia!) ja on niin kuuma, että koiran pissalenkin (eli viet edessä olevalle joutomaalle ja palaat takaisin) jälkeen valut hikeä. Edelleen siesta on syvältä, sillä juuri sen alkamisajan kohdilla jaksaisi jo kauppoihin mennä ja siestan jälkeen ei enää jaksa :D. Autolla huristellaan melkein päivittäin, mutta melkein joka kerta saa pelkääjänpaikalla (toinen vanhus on laitettu takapenkille, sillä etupenkillä kuului aina niin kauhea huuto ja matkoista ei meinannut tulla mitään), että nyt tulee toinen auto kylkeen. Kiihdytyskaistalaiset ajavat miten sattuu ja silmät pitäisivät olla selässä että käsivarsissakin. Itse en ole rattiin vielä mennyt, sillä parkkihallit ovat järkyttäviä (sieltäkö kaikki ovat lommonsa saaneet?) ja itse liikenne kuin helvetistä. Kuulemma pian pitäisi auttaa, sillä suurin osa täällä ajavista, palaavat takaisin Manner-Espanjaan. Oh please!

Sillisalaatti voi olla joskus kaunista

Suomessa nyt melkein kaikki pyhäpäivät muisti (mitä nyt se helluntai aina jaksoi yllättää, ruokakaupan parkkipaikalla), niin täällä on tietysti ne omansa. Ruokakauppojen ilmoistustauluja täytyy aina haukkana vahtia, että koskas nämä menevät taas kiinni ja sitten Googlen avulla katsoa että mitäs tänään juhlitaan. Oikeasti tänään juhlitaan Neitsyt Marian taivaaseenottamisen juhlaa (15.8). Wikipedia osasi kertoa, että keskiajalla sitä myös juhlittiin Suomessa. Aattelepa ite! Mutta hirveä hamstraaminen ruokaa, että selviää yhden päivän ja varmasti on joku kauppa kuitenkin auki.

Yksi poppoomme jäsenistä sai (!) lähteä Suomeen, kun taas me muut kateellisina kärsimme täällä :D +16 astetta tuntuu jo varsin houkuttelevalta. Tuliaistoivomuksina on tuoda yksi kirja Suomi-kodistani (ei mahtunut enää laukkuun mahtavan kokonsa takia), paaaaljon irtokarkkeja (täällä irtokarkit kalliita ja muutenkin karkkivalikoima ei päätä huimaa) ja perunamaustetta. Mauste, jolla saa kaiken maistumaan hyvältä! No sisältää suolaa ja muita mausteita, mutta se on se nro. 1 keittiössä. Eikä tietysti löydy täältä. Joku purkki löytyi, joka oli samanväristä, mutta paljastui oranssiseksi väriaineeksi. Tyyliin paellaan, johon ei raaskisi oikeaa sahramia laittaa värin takia. Ja jostain syystä lensi roskiin :D

Että mitäkö?

Espanja ei ole koskaan ollut se maa, jonne olisin halunnut useasti matkustaa tai peräti muuttaa. Mielikuvat Espanjasta olivat luoneet muutamat matkat Kanariansaarille ja joskus arkiaamuja piristänyt Serranon Perhe. Yläasteaikoina samalla luokalla oli espanjalais-suomalainen poika, joka tuntui kovin eksoottiselta ja melkein siistiltäkin. Pojan kaksiosainen sukunimi oli myös ihmettelyn aiheena, jonka on nyt vanhempana selvinnyt loogiseksi. Espanjassa lapsille annetaan isän ja äidin sukunimet! Mutta siis Espanja ollut aika vieras maa ja käsite, johon on tullut tutustuttua tässä reilun kahden viikon aikana. Välillä on löytynyt jotain yllättävää, toisinaan ihan loogisiakin asioita joita voisi viedä Suomeenkin.

En rakasta tehdä listoja käsin, mutta tietokoneella se on liiankin ihanaa. Ja mikäs sen parempaa kuin painaa vaan entteriä ja listata asioita. Eli hämmennystä/kiinnostusta/pohtimista on tuoneet:

• Liikennekulttuuri on niin erilainen kuin Suomessa. 9/10 antaa suojatiellä tietä jalankulkijoille, mutta silti täällä ajetaan omaa napaa ajatellen. Liikenneympyröissä tuntuu että tietä täytyy antaa se JO ympyrässä oleva ja on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että oma autosi näyttää räjähtäneeltä ja betoniporsaaseen törmänneeltä. Auto ei ole kai yhtä tärkeä status mitä Suomessa?
• Autoilusta vielä sen verran, että täällä voi jättää autonsa mihin vain. Parkkiruutuihin ajaminen on ”vähän tuollaista” ja auton voi jättää hetkeksi tai pidemmäksi ns. huonompaan paikkaan (kuten suojatien päälle... tai ennen tai jälkeen sen, joka ei ole sallittu siellä sääntöjä rakastavassa Suomessa), kunhan laittaa hätävilkut päälle. Silloin ei kukaan ole tööttäämässä ja kiltisti vain väistetään. Omituista!
• Melkeinpä järkevääkin on täällä roskiksien paikat. Asuintaloilla ei ole omia roskiksia, vaan roskat viedään kaduilla oleviin suuriin roska-astioihin. Joka paikassa on pahville, sekajätteille ym. omat astiat, jotka vielä tyhjennetään usein.
• Todella moni koira kulkee täällä vapaana, tosin lähes kaikki ovat hyvin koulutettuja (tosin meidän talossa asuva piski, pissareissulle lähtiessä alkaa rappukäytävässä kauhea haukkuminen...) ja vaarallisten rotujen koirilla on oltava julkisilla paikoilla kuonokopat. Vaikka monella näkyy roikkuvan kakkapussitelineet mukana, silti tiet ovat täynnä näitä kakkamiinoja. Ja niitä on paljon! Keskellä kävelytietäkin löytyy auringon kuivattamia kikkareita <3
• Paikallisessa kirjastossa käyneenä selvisi ettei tämä kansa ole kova lukemaan kirjoja. Kirjastossa oli ihmisiä, mutta suurin osa oli koneella tai luki vain päivän lehtiä. Valikoimaa ei ollut samassa mittakaavassa kuin Suomessa ja hilpeyttä herätti kirjoissa olevan nykyaikaisen piippausviivakoodin lisäksi sisäsivulla vanha kunnon lappu johon leimasimella laitetaan se viimeinen lainapäivä. Ja niissä joita kurkistelin, oli ne vielä ihan ajan tasalla!
• Ruokakaupat on ihania. Etenkin kun hinnat ovat naurettavan alhaisia! Muovipussit maksavat hassut 2 senttiä, mutta ne pitää pyytää kassatädiltä. Samoiten seuraava asiakas-kapuloita on vain yksi. Proteiinirahkat ja mehukeitot puuttuvat hyllyiltä ja niiden tilalla ovat rasvattomat jukurtit ja kaikki samanmakuiset vanukkaat. Uunituoreen ruisleivän tilalla ovat uunituoreet patongit <3 Hetki sitten kaivattiin kaurapuuroa ja mehusoppaa. Kaurahiutaleita löytyi, mutta se mehusoppa. No sen tilalle keksittiin tehdä sitä itse. Ensin oli vaikeuksia löytää perunajauhoja (no ei ollut) ja pakasteissa ei tietysti ollut marjoja :D
• Nukkuu pitkään, pukee ylleen ja ajattelee, että tänään voisi käydä venäläisessä kaupassa ostamassa rahkaa. Raahaa itsensä kauheassa helteessä paikalle ja paikka on kiinni. Ai niin, onkin siesta. Siesta on ajatukseltaan näppärä. Kuumimpaan aikaan pidetään tauko ja sitten jatketaan. Mutta suomalaiset, jotka ovat tottuneet kaupan olevan auki aamusta iltapäivään tai jopa iltaan ilman mitään taukoja, on siesta kovin vieras. Suuttuneena palaa takaisin kotiin, syö ja väsähtää ja lopulta ei jaksa mennä takaisin kaupungille. Helkutin siesta.
• Kylpyhuoneesta löytyy amme, mutta hanasta ei tule haaleaa vettä kuumempaa. Turha siis unelmoida talvella kuumassa vedessä lillumisesta. Lattialla ei ole lattiakaivoa ja kosteusvauriot ovat taattu. Bideesuihkua ei löydy oikein mistään maasta, mutta täällä ihan erillinen pönttö takapuolen puhdistukseen! Muuten kuin vessanpönttö, mutta siinä pieni nökeröhana, jolla saa puuhdeltua paikat. Sekin on toinen juttu onko tuo tarpeellinen...

Puuh, tätä listaahan voisi jatkaa, sillä päivittäin löytyy kaikkea uutta. Tänään mm. maistoin pizzaa, jossa oli juuston ja tomaattisoossin lisäksi ranskalaisia perunoita ;)

Oi Madrid

Kyllä VR saisi oppia jotain espanjalaiselta kilpailijaltaan. Junat lähtee tasan silloin kuin pitääkin, jaetaan ilmaisia kuulokkeita (tosin mulla ei toiminut ;)), näytetään ruudulta upouusia elokuvia (mitä nyt tulomatkalla täytyi katsella Charlie Hunnamin kauniita kasvoja dubatulla äänellä, mutta menomatkalla oli jopa espanjaksi tekstitetty elokuva!), tilaa paljon ja siistiä! Ja 500km menee 2,5h! Ei paha. Mutta itse tuo pääkaupunki. Metrolla oli tarkoitus päästä lähelle hotellia ja siinä sopivasti oli nainen opastamassa metromasiinan käyttöä. Ja bah, eihän se englantia osannut. Vähän arpapeliä ja perille pääsimme suoraan.

Äiti oli varannut huoneen hotellista ja se löytyi näppärästi. Hotellin nimessä oli sana "comfort", joka nyt jälkikäteen kuulostaa aika pahalta (vähän kuin hotellia voidaan kuvailla sanalla mukava, on selvä peli että kyse on vähän kuluneesta kalustosta). Hotelli oli jotain hostellin ja asuintalon sekoitusta. Isäntä näytettävästi asui talossa, mutta samalla siellä parveili joitakin ihmisiä katsomassa telkkaria. Itse isäntä ei osannut (yllätys!!) englanniksi kuin numerot. Jälleen eleillä selvisi ettei huoneessa saa tupakoida tai syödä. Okei. Ja se hissi. Noh, hyvin pelottava tutiseva ilmestys. Itse huone oli siisti, mutta sänkyinä olivat hetekat, seiniä koristeli halkeamat, ilmastointi ei toiminut ja siinä ei ollut omaa suihkua tai vessaa. Sait itse jakaa vessan ja suihkun ventovieraiden kanssa. Vessassa haisi ylitseruikkivan miehen erite eikä siellä ollut vessapaperia. Lavuaarin vieressä oli tyhjä saippuapurkki ja kädet sai pyyhkiä pyyhkeeseen (hrrr...). Pyyhkeitäkään ei ollut, mutta jälkikäteen selvisi niiden maksavan euron kappale :D. Yöllä ei todellakaan tehnyt mieli mennä vällyjen alle ja tyynyliina haisi miehen partavedeltä... Ja kaiken tämän lisäksi portaikossa oli vähän kärsinyt enkelikaksikko. 

Pahoittelut tärähtäneestä kuvasta. Hotellin isäntä ilmestyi juuri kuvaa ottaessa ;)

Mutta miksi lähdimme Madridiin?? Siskoni on vuosia pitänyt poikabändi One Directionista ja koko poppoo alkukesällä skippasi Suomen ja sopivasti pyörähtivät Espanjassa kun mekin olemme täällä. Areenalle mahtui kaiken kaikkiaan 50 000 ihmistä (Hartwall Areenalle mahtuu hippasen yli 13 000), joten pienten ihmiskammoisten puntit hieman tutisivat paikkaa etsiessä ^^.  Ilman opasteita ja lipun sanojen googlettelu ei paljoa auttanut asiaa ja menimme johonkin jonoon/ryppääseen seisomaan, kaikkihan me ollaan menossa samaan suuntaan. Ventovieraat kyselivät toisiltaan hei tiedätkö missä on mikä jne ja kaikki ystävällisesti auttoivat (Suomessa kun kaikki kärsisivät itsekseen ;D). Moni tuli meillekin kysymään jotain, mutta tokaisu ”en puhu espanjaa” karkoitti viimeistään siinä kohdassa. Edessä oleva perhekin vain naurahti kun emme osanneet vastata espanjaksi heidän kysymyksiinsä. Onneksi loppuvaiheessa takana oleva vanhempi nainen ei karsastanut ”en puhu vieläkään espanjaa”-litaniaa ja osasi huonolla englannillaan kertoa että tuonnepäin on mentävä. Kädestä kiinni, syvä sisäänhengitys ja kohti areenan toista puolta. Hien ja roskien seassa taapersimme kohti oikeaa ovea. Jossain kohtaa oli paloauto parkissa ja ruiskutti vettä väen niskaan. Muutama vartija kyseli jotain lipuista, mutta jälleen ”sanotko tuon englanniksi”-fraasi pisti miehet hiljaisiksi. Yksi mies kyllä kehui englanniksi että osaa vaikka mitä kieliä, tosin tuossa kohdassa oli kelvannut vaikka heprea, kunhan päästät meidät läpi. Äkkiä ylikalliit limsat (3,5€ kun kaupassa sen saa n. 0,70€) ja istumaan. Jossain vaiheessa tajusimme, että istumme väärillä paikoilla. Lipuissa ei ollut tarkkoja istuinpaikkoja, vain osio XX, josta sai valkata mieleiset. Paikat joilla nyt istuimme olivat kaiken lisäksi paremmat kuin oikeat. Kukaan ei tullut häätämään ja saatiin nauttia (tai no, mun nauttimiset oli mitä oli).

Kuvassa enemmän mua ihmetyttää yläkatsomon penkkien värit, tulee mieleen Rammsteinin Reise Reise-levy!

Keikka on heti parempi kun siihen lisätään ne tuntemukset (jännitys, odotus, innostus ja rakkaus). Nyt keikka oli vaan joku keikka. Joitakin lauluja olin kuullut aikaisemmin, jotkut taas ihan outoja. Ilotulitteita ja screenilla vaihtuvat kuvat ja efektit toivat esitykseen jotain erilaista. Itse pidän kunnon show'sta ja tulesta, joten oli kiva jotain muuta katsoa kuin nuoria poikia. Heräsi kysymys, että sen verran kun on espanjalaisiin tässä tutustunut, on tuo englannintaito kehno ja siellä ne lauloivat ja tanssivat mukana... Ymmärsikö kukaan mistä he puhuivat tauoilla :D? Myönnän, että itse kuuntelen saksankielistä jota itse en ole koulussa kertaakaan opiskellut, mutta itse toki opetellut. Mutta aamulla kahvilla nuori ikäiseni espanjalainen tarjoilija ei ymmärtänyt kun tilasin hot chocolaten. Tarkisti vielä että caliente? (=kuuma).Come on! No toisaalta, ei kai ne pojat laula samoista kun Spice Girlsit aikanaan (nyt vanhempana oikein hirvittää lukea laulun sanoja... :D). Loppujen lopuksi ihan kelpo keikka, voinpa kertoa nähneeni kyseiset pojat ;) Tulee Iso-Britanniasta (tai no yksi on Irlannista huom huom!) ihan ok musiikkia, mutta on se Saksa ainoa paras maa musiikillisesti <3

P.S Koin tuolla yhden elämäni WTF-hetkistä, kun lämppärin ja "oikean musiikin" tauolla alkoi soimaan Macarena. KAIKKI yleisössä alkoivat tanssimaan :D tai no 49 998 tanssii ja 2 katsoo suu auki, että ihan oikeestiko???!

Good morning Spain!

Voi luoja miten voi olla ikävä kirjastoa ja uutuuskirjoja! Erehdyin katsomaan jotain sivustoa, jossa näkyi mitä kaikkea nannaa ilmestyykään pian ja minä en ole siellä niistä nauttimassa! No joo, jätetään ne surut taakse, kaivetaan jo valmiiksi kirjoitettu juttu ja painetaan enteriä. Tällaisia tunnelmia n. viikko sitten:

"Päiviä Espanjassa on takana jo muutama. Pienen alkushokin jälkeen meno onkin paljastunut varsin kelpoiseksi. Lentopäivänä tein heippalenkin tutuille maisemille ja yritin saada matkalaukkuni kiinni. Alunperin olisin kaivannut laukkuuni kahdenkymmenen sentin jatkopalan. No tavaroiden ja erään hyvän kirjan heittäminen pois (nyyh) ei näyttänyt auttavan sillä jäin ylipainosta kiinni. Syytän siitä koiran ruokasäkkiä, enkä suinkaan kymmeniä yöpaitojani.

Finnairin suolaiset hinnat eivät tungoksesta päätellen estäneet kenenkään menoa. Kentällä oli kaaos menossa ja itse olin pallo hukassa minne menen koiran kanssa, joka tahtoi olla muualla kuin lentolaukussaan. Kysyminenkään ei auttanut. Yksi käski menemään tuonne, jossa käskettiin menemään tänne jne. Lopulta löysin oikean paikan ja olin nolona näytettävästi muutaman Scooter-yhtyeen jäsenen takana (takana oli hetken aikaa toinen koira ja matami-mimmi-koirani ei ollut iloinen seurastaan...). Hei Saksa, tässä hyvinkäyttäytyvä suomalainen koira!

Kentän sillä ”paremmalla” puolella ihmiset jaksoivat nauraa ja ihastella koiruuden perään, mutta itse olisin siinä tilanteessa antanut koiran kenelle vain. Kauhea hätä toisen puolesta, joka paljastuin (kuten aina) aiheettomaksi. Lentokentän lukupiste löytyi ja paljastui pettymykseksi. Ellet osannut lukea ruotsiksi Nora Robertsin opuksia, jäit ilman. Taisi siellä olla kaksi suomenkielistä kirjaa ilman takakansia, joita en uskaltanut ottaa sillä käsilaukkuni (pikemminkin -säkkini, mutta se oli pienin mitä löysin kotoa) pursusi yli äyräiden.

Lemmikkiosasto koneessa oli perimmäisin rivi ja ikkunapaikalla. Käytävä- ja keskipaikan olisin ymmärtänyt, mutta ikkunapaikan lattialle kantokopan änkeäminen oli aikamoinen homma. Väännät ja sullot koppaa ja samalla koitat varoa koiraa. Koppa oli oikeiden mittojen kokoinen (vaikkakin kukaan ei tarkistanut mittoja tai edes painoa...), mutta silti se tuntui olevan kaksinkerroin ja koira liiskana sen pohjalla.

Vierustoverinani oli espanjalainen vanhahko pieni mies. Ei se englantia osanut, mutta ihanasti vinkkasi että olisi voinut antaa oman (herkkullisen) kalkkunasalaattinsa lihat mulle (koiralle). Onneksi koira vihdoin nukahti ja koneen laskeuduttua lentoemännät ihmettelivät, että tällä lennolla olikin koira. Eli turhaan stressasin toisen pienestä ääntelystä, kun koira halusi syödä kaikki paprikat ja juustonpalat :D"

Siitä muutama päivä ja saapui päivä, joilloin piti lähteä seikkailemaan kohti Madridia. Miksi ja minne siellä? Noh, se vasta onkin tarina ;)